Ravintolaelämää kieltolain varjossa

1920-luvun suomalaista ravintolakulttuuria leimaa kieltolaki. Vuonna 1919 voimaan tullut laki kielsi alkoholin valmistuksen, maahantuonnin, myynnin, kuljetuksen, varastoinnin, anniskelun ja nauttimisen. Kuitenkin alkoholia tarjoiltiin myös ravintoloissa kieltolain aikana ankarasta valvonnasta huolimatta, sillä asiakkaita haluttiin vielä palvella niin hyvin kuin vain suinkin. Jos ravintoloitsija ei suostunut anniskelemaan, henkilökunnasta löytyi itsenäisiä yrittäjiä jotka vastasivat asiakkaiden janoon. Myös salakapakat ja yksityiset klubit sekä kerhot myivät alkoholia virallisten ravintoloiden rinnalla.

  Kieltolain aikaisessa (12.4.1925) Fennian menukortissa ei mainita alkoholijuomia. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Tarjolla oli useimmiten laimennettua pirtua, niin sanottua ”kovaa teetä”, mutta tasokkaammissa ravintoloissa oli saatavilla myös konjakkeja, viskejä, liköörejä ja viinejä, salissa kahvi- ja teekupeista tai limonadipulloista, kabinettien puolella oikeista laseista. Kaiken tämän seurauksena alkoholinkäytöstä ravintoloissa tuli humalahakuisempaa, ja ravintoloiden maine usein huononi käytöshäiriöiden ja kieltolakirikkomuksien vuoksi. Osaksi ilonpito ja sosiaalinen elämä siirtyikin ravintoloista yksityisille klubeille tai koteihin.

 

Ravintola Kaisaniemen menukortti 23.8.1927 järjestetyiltä illallisilta. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Kieltolaista huolimatta ravintolaelinkeino kehittyi myös positiiviseen suuntaan 1920-luvulla, joka toi mukanaan ravintolatanssit ja jazzmusiikin. Olavi Paavolainen kuvaa 1920-luvun ravintolaelämän uutta kukoistusta: "Seurakunta huvittelee jazz-musiikin pauhun täyttämissä ravintoloissa; seurustelu loppuu varhaisiin aamutunteihin saakka kestäviin, runouden merkeissä vietettyihin 'jatkoihin'." Etenkin suuret ja perinteikkäät helsinkiläisravintolat selviytyivät hyvin kieltolaista, ja 1920-luvun lopulla esiintyi yleistä optimismia hotelli- ja ravintola-alalla, kun kauppasuhteet ulkomaille vahvistuivat ja kaupungin liiketoiminta vilkastui. Kaupunkien samanaikainen kasvaminen rohkaisi uusien hotellien avaamiseen. Esimerkiksi vuonna 1931 avattu hotelli Torni edusti ”pilvenpiirtäjänä” modernia ja tulevaisuudenuskoista kaupunkikuvaa. Arkkitehtitoimisto Jung & Jungin suunnitelmien mukaan valmistuneen hotellirakennuksen sisustus noudatteli aikansa muotia; innoitusta saatiin niin art decosta kuin funktionalismistakin. Hotellihuoneissa käytettiin Merivaaran putkikalusteita. Vuosikymmenen loppua kohti ravintoloiden ilmapiiri ja etiketti vapautuivat, asiakaskunta nuorentui ja ravintolaelämä koki uuden nousukauden. Toisaalta taloudellinen lama hidasti alan kehitystä 1930-luvun alussa. 

Golf Casinon viinilistan kansi vuodelta 1934. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Suureen epäsuosioon joutunut kieltolaki kumottiin lopulta kansanäänestyksellä ja uusi väkijuomalaki astui voimaan 5.4.1932. Uuden alkoholilainsäädännön myötä Alkoholiliike myönsi anniskeluoikeudet ravintoloille ainoastaan määräajaksi ja sekin edellytti ravintoloiden suunnittelun selkeyttä. Ravintoloiden tuli sijaita ensimmäisessä kerroksessa tärkeän liikenneväylän varrella, liikehuoneiston tuli olla suuri, siisti ja yhtenäinen, jotta anniskelun valvonta olisi helpompi suorittaa. Tämä johti siihen, että 1930-luvun edetessä laman hälvennyttyä ravintolat olivat tasoltaan ja siisteydeltään yhä parempia ravintoloitsijoiden kilpaillessa anniskeluoikeuksista.




Golf Casinon viinilistan cocktaileja vuodelta 1934. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Sivun alkuun
Perinteikkäät ravintolat reagoivat ajan henkeen
Jazzia ja tanssia ravintolassa
Kahvilat ja teehuoneet
Info